torstai 31. lokakuuta 2013

Meidän koti


 Long time long see vai miten se menikään. Kuitenkin muutto on nyt tehty enään vain vanhan asunnon avainten luovutusta vaille valmista sekin homma. En tässä postauksessa esittele kokonaan tätä meidän uutta kotia, vielä on tavaraa laittamatta paikoilleen yms. - mutta voiton puolella jo ollaan!

Ajattelin, kuitenkin teille laittaa pieniä "sneak peek" kuvia :) Enempi asunnosta tuleepi kun olen saanut kaikki oikeille paikoilleen. Mutta mitä meille muuten? Ihan normaalia elämää - töissä menee vain suurin osa ajasta, kun on alkamassa tietenkin joulu sesonkkia ja kaikkee muuta mahotonta. Luka joutuu olemaan  yksin kotona, mutta onneksi vanhempani auttaavat tässäkin asiassa. Pienen ( jopa ehket vähittelen) haukku ongelman vuoksi  hyö tulevat katsomaan koiruutta, varmasti jännitää tämä uusi ympäristö ja asunto. Mutta tätäkin asiaa hoidetaan treenailemalla :)




Onhan täsä vielä hommaa tehtävänä ja vielä herra tottuttaa uuteen kotiinsa. Hyvin on nukkunut, mutta ns. omaa paikkaa ei meinnaa tunnistaa - siksi varmaan mamin reinojen vieressä on parasta nukkua. Tyytyväisenä nyttenkin tuhisee parvekkeen oven edessä :3 Enempi kerron tästä uudesta kodista tosiaan toisessa postauksessa ja samalla vähän enempi mm. pihapiiristä. Mutta näin alkuun meillä on ihanat lenkki polut tässä uuden kodin vieressä ja kaiken lisäksi vielä koirapuisto, jonka ohi mm. tänäänki lenkeiltiin :)


Tämä asunto alkaa tuntumaan vihdoikin kodilta! Verrattuna entiseen asuntoon, joka oli kuitenkin rivitalo niin tämä on nyt se joka oikeasti tuntuu siltä, että voisin asua tässä vaikka loppu elämäni! ( tietenkin haaveet isosta omakotitalosta on vieläkin takaraivossa) Varmaan siksi, koska saan sisustaa tästä ihan itteni näköisen ja täällä on paljon tilaa ja ja ja! Ai että :) Mutta nyt kello on taas sen verran, että pitää painua pehkuihin :)

3 kommenttia :

  1. <3 ikävöiden kuvia katselee Elli!

    VastaaPoista
  2. oi onpa ihanan näköstä! ja uuden asunnon sisustaminen on aina vaan niin kivaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oi kiitos:) ihaninta kyllä on uuden kodin laittaminen :)

      Poista